Taas on takanamme unohtumaton lukuvuosi sen kaikkine sattumuksineen, kommelluksineen ja hauskuuksineen. Olemme jaksaneet uurastaa niin perinteisten koeviikkojen muodossa kuin erilaisissa kilpailuissakin, mutta myös osanneet ottaa rennosti ahkeran opiskelun lomassa niin Nasuissa, Halloweenina, Penkkareissa kuin Wanhoissakin. Lähes kaksi viikkoa sitten saattoi perinteinen Suvivirsi, joskin tänä vuonna hiukan modernimmassa sovituksessa (hyvä maikat!), meidät ansaitulle kesälomalle. Eräs seikka sai kuitenkin vielä eilen ja tänään muutaman OPKH:laisen palaamaan hetkeksi koulumme käytäville, nimittäin uusien ykkösten vastaanottaminen! Tulevia lukiolaisia ja amiksia piinattiin tämän viikon keskiviikkoon saakka, mutta nyt kun tulokset opiskelupaikoista ovat tulleet, voivat vihdoin myös tulevat ressut ja pari yli-innokasta kouluaddiktia rakkaasta hallituksestamme, unohtamatta muutamaa urheaa kokeidenuusijaiipparia, huokaista helpotuksesta.
Nyt haluamme enää toivottaa teille, rakkaat ressut, OIKEIN AURINKOISTA, ELÄMYKSELLISTÄ, RENTOUTTAVAA JA KAIKIN PUOLIN IHANAA KESÄÄ! Elokuussa tavataan ja Ruttiksessa sitäkin ennen!

With love, OPKH



Kuvan lähde: http://3.bp.blogspot.com/_6M48_RsFKrM/St_2JeTAVlI/AAAAAAAABD4/qNtHcMTo10U/s320/snoopy.jpg